Liikennevirasto varoittaa: Maantiellä oltava nyt erityisen varovaisia!![]() 19.03.2015 Liikennevirasto varoittaa autoilijoita ajamaan kieli keskellä suuta kevään ajan maanteillä. Kevät ja korjausmäärärahojen puute rapistavat Suomen teitä ennätysvauhtia. Sulava routa, päivällä satanut vesi ja öinen pakkanen on liikaa Suomen maanteiden asfalteille. Nyt on Liikenneviraston mukaan paras varautua pahoihin vaurioihin maanteissä. Varautuminen tulisi näkyä jo vauhdin määrässä, sillä kolot ja kuopat tiessä voivat aiheuttaa pahoja vaaranpaikkoja. Lievimmillään ne vaurioittavat renkaita ja pahimmillaan aiheuttavat vaaratilanteen, kun autoilija väistää äkkiliikkeellä kuoppaa. Tienpidon asiantuntija Juho Meriläinen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että keväiset säät ovat lähes liikaa vanhoille asfalttipinnoille. - Päivällä satanut vesi tunkeutuu renkaiden mukana vanhaan huokoiseen asfalttiin. Yöllä se sitten jäätyy siellä asfaltissa ja aiheuttaa pahoja vaurioita. Tilanne kelirikkotiellä voi muuttua vaaralliseksi tosi nopeasti, muutamassa päivässä. Autoilijoiden on syytä varautua huonoihin teihin joksikin aikaa. Kuoppia ja vaurioita voidaan korjata vasta sitten, kun ilmat kuivuvat ja lämpenevät keväällä ja kesällä. Rospuuttoaika kestää tänä keväänä helposti kolme kuukautta. Meriläisen mukaan määrärahojen puute näkyy Suomen maanteissä jo selvästi. Kevätvauriot saataisiin pysymään aisoissa, mikäli asfalttipintoja uusittaisiin tarpeeksi usein. Nyt ei kuitenkaan ole uusimiseen tiedossa läheskään tarpeeksi rahaa, joten vaurioihin on syytä varautua myös tulevaisuudessa. Takaisin |
Kokemuksia? Lisää kommentti