Kuinka usein talvirenkaat uusitaan? Näin tiedät![]() 14.10.2014 Ilmanala jäähtyy jäähtymistään ja varsinkin pohjoisemmassa Suomessa talvirenkaiden vaihto alkaa olla jo vähintään ajankohtaista. Mutta mistä tietää, milloin pitää ostaa uudet talvirenkaat vanhojen tilalle? Milloin talvirenkaat ovat tulleet tiensä päähän? Talvella ajokelit ovat Suomessa erittäin haastavat kesäolosuhteisiin verrattuna. Siksi hyvät renkaat ovat erittäin tärkeät ajoturvallisuuden kannalta. Mistä hyvät renkaat tunnistaa ja mistä tietää, milloin on aika uusia talvirengassarja? Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo MTV:n haastattelussa, että itse hän ajaa yhdellä rengassarjalla 2-3 talvea. Renkaiden vaihto on kuitenkin riippuvainen ajokilometreistä ja ajotyylistä ja siksi hän antaa vinkit, joiden avulla kuka tahansa osaa arvioida pitääkö uusi rengassarja ostaa jo tänä vuonna vai meneekö vanha vielä tulevan talven. Vaihtotarpeen voi päätellä urista, eli kulutuspinnasta, renkaiden iästä ja nastojen määrästä. 1. Urat Lain mukaan tiellä ei saa ajaa renkailla, joiden urasyvyys on alle 3 millimetriä. Vesalainen ei kuitenkaan suosittele renkaiden ajamista näin loppuun, vaan kehottaa ostamaan uudet renkaat kun edellisissä on kulutuspintaa vielä 6 millimetriä jäljellä. Urasyvyyden voi mitata esimerkiksi mauserilla tai kynän tasaisella päällä silmämääräisesti. 2. Renkaiden ikä Renkaiden ikä vaikuttaa olennaisesti pitoon, sillä vanhetessaan renkaat kumi alkaa kovettua eikä siten toimi tien pinnassa oikealla tavalla. Tarkista siis aina renkaiden ikä renkaan kyljestä. Se on merkattu siihen koodilla, jossa on merkitty valmistuskuukausi ja -vuosi. Esimerkiksi luku 0114 tarkoittaa, että rengas on valmistettu tammikuussa 2014. Vesalainen ei missään tapauksessa suosittelen ajettavan yli kuusivuotta vanhoilla renkailla vaikka nämä olisivat käyttämättömät. Renkaat tulee siis uusia vähintään kuuden vuoden välein ajokilometreistä riippumatta. 3. Nastat Tarkista joka renkaasta nastojen määrä. Jos niitä on irronnut useita sieltä täältä, renkaiden pito on heikentynyt. On syytä tarkistaa jokainen rengas, sillä nastoja täytyy olla tasaisesti saman verran joka renkaassa tasaisen pidon saavuttamiseksi. Takaisin |
Kokemuksia? Lisää kommentti